Millä automaattiset varmuuskopiot helpolla & halvalla?

  • #1
    Ryhdyin miettimään, että olen koko tietokonehistoriani ajan onnistunut säästynyt kovalevyjen rikkoutumiselta ja siitä johtuvalta datan menetykseltä. Koska kerta se on ensimmäinenkin ja sen ensimmäisen kerran todennäköisyys kasvaa koko ajan, olen ryhtynyt miettimään oikean varmuuskopiointijärjestelmän virittelyä.

    Tähän mennessä olen silloin tällöin siirrellyt kuvia yms. muuta korvaamantonta sisältöä talteen toiselle koneen sisällä olevalle kiintolevylle sekä silloin tällöin (erittäin harvoin) kaapissa säilytettävälle ulkoiselle kiintolevylle. Koska sähkövika saattaa viedä huonolla tuurilla molemmat kiintolevyt kerralla, ainut edes jollain tapaa järkevä ratkaisu olisi ulkoiseen paikkaan varmuuskopiointi. Sitä ulkoista kiintolevyä ei kuitenkaan jaksa kovin usein kaivaa esiin ja tehdä varmuuskopiota manuaalisesti, joten tarvitsisin kätevän ratkaisun automaattiseen varmuuskopiointiin. Esimerkkeinä NAS:t yms ja nykyään myös pilvipalvelut. Hintaa ei kuitenkaan saisi tulla kovin paljon.

    Millaisia ratkaisuja olette kehitelleet automaattisiin varmuuskopioihin?
  • #2
    Heippa
    Oletko tutustunut tähän http://www.freenas.org/ ?
    Joku vanha kone ruksuttamaan nas verkkolevyksi, sen jälkeenhän on backuppien teko helpompaa.

    Itselläni on käytössä synologyn verkko levy/nas (4x 1TB raid5)
    www.synology.com

    Freenas on varmastikkin huomattavasti edullisempi toteuttaa.
  • #3
    Ratkaisin ongelman ainakin väliaikaisesti asentamalla Raspbian-linuxia pyörittävään Raspberry Pi:n Samban, jossa on verkkoon auki oleva jaettu kansio kirjoitusoikeudella. Raspberryssä kiinni USB-kiintolevy, jonne varmuuskopioita voi tökkiä halutessaan.

    Kyseessä ei ole mikään nopein tiedostopalvelin, mutta jos varmuuskopiointiin riittää kerran kuussa eikä ole niin kiire, niin ajaa asiansa. Virrankulutus on ainakin minimaalinen. Lisäksi Raspberryn voi konffailla halutessaan toimimaan myös tulostinpalvelimena tai mitä ikinä keksiikään.
Tämä viestiketju on suljettu, johtuen siitä, että ketjun uusimmasta viestistä on kulunut yli 600 vuorokautta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että et voi vastata tähän viestiketjuun lainkaan.

Mikäli sinulla on lisättävää tai kysyttävää tähän samaan aiheeseen liittyen, ole hyvä ja aloita aiheesta uusi viestiketju tämän sivun kautta.