Acerilta minikannettavia kahdella käyttöjärjestelmällä

uutinen julkaistu:8 lokakuuta, 2010

DigiTimes-verkkosivuston saamien tietojen mukaan tietokonejätti Acer aikoo vastaisuudessa esiasentaa tuplaytimisillä prosessoreilla varustettuihin minikannettaviin kaksi käyttöjärjestelmää. Acer on valinnut käyttöjärjestelmiksi Microsoftin Windows 7:n ja Googlen Androidin. Androidin asentaminen synnyttää pieniä lisäkuluja Acerille, mutta uuden käyttöjärjestelmän yhtiö uskoo lisäävän kiinnostusta ...

Lue uutinen kokonaisuudessaan
  • #1
    Kuinka moni todella käyttää noita pikabootteja, itsellä joskus Asuksen kone ollut alla ja siinä oli tuo Express Gate, kertaakaan en käyttänyt. Ei ollut tarvetta. Ja toki tiedän että asia on eri miniläppärissä missä tehot vähän pienemmät ja käynnistymiseen menee aikaa, mutta onko todella niin kiire ettei sitä minuuttia tai kahta ehdi odottaa että kone käynnistyy. Ja eikös lepotila ole myös ihan näppärä ratkaisu, käynnistyy vauhdilla eikä vie akkuvirtaa kovastikaan lepotilassa.
    Toki ei lisäominaisuudet pahasta ole, mutta mitä sitä turhia ominaisuuksia lisäämään. Tämä oli vain minun mielipide, ja se että minä en tarvitse pikaboottia ei tarkoita etteikö joku muu sitä tarvitsisi.
  • #2
    Quote:
    Windows halutaan säilyttää mukana vaativampaa hyötykäyttöä – kuten tekstinkäsittelyä tai muiden toimisto-ohjelmistojen käyttöä – varten.
    Onko tekstinkäsittely ja/tai taulukkolaskenta 'vaativampaa hyötykäyttöä'? Eikös Androidille sitä paitsi ole olemassa jonkinnäköinen toimisto-ohjelmisto? Eiköhän Openoffice vai mikä-sen-nimi-nykyään-onkaan käänny pikapuoliin myös androidille.

    las ballenas son el camino
  • #3
    Originally posted by friis:
    Quote:
    Windows halutaan säilyttää mukana vaativampaa hyötykäyttöä – kuten tekstinkäsittelyä tai muiden toimisto-ohjelmistojen käyttöä – varten.
    Onko tekstinkäsittely ja/tai taulukkolaskenta 'vaativampaa hyötykäyttöä'? Eikös Androidille sitä paitsi ole olemassa jonkinnäköinen toimisto-ohjelmisto? Eiköhän Openoffice vai mikä-sen-nimi-nykyään-onkaan käänny pikapuoliin myös androidille.
    Ei ehkä nuo mutta mitä jos pitää saada kone vaikka työpaikan windows ympäristöön jakoon tai jotain muuta vastaavaa?? Ja pitäähän Acerin pitää välit mikkiä päin lämpimänä.

Tämä viestiketju on suljettu, johtuen siitä, että ketjun uusimmasta viestistä on kulunut yli 600 vuorokautta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että et voi vastata tähän viestiketjuun lainkaan.

Mikäli sinulla on lisättävää tai kysyttävää tähän samaan aiheeseen liittyen, ole hyvä ja aloita aiheesta uusi viestiketju tämän sivun kautta.